Kirnusta moottoriin ry:n rompetapahtuma tutustuttaa vierailijat maaseudun koneellistumisen alkuaikoihin. Tapahtuma sai alkunsa Karijokisten koneharrastajien ideoimasta toritapahtumasta. Reilussa vuosikymmenessä siitä on kehittynyt Etelä-Pohjanmaan pienimmän kunnan väkimäärän moninkertaistava superviikonloppu.
Kyse ei ole enää pelkästään rompetapahtumasta, vaan laaja-alaisesta maaseudun perinnepäivästä, jossa riittää näkemistä ja kokemista kaikenikäisille, aina vauvasta vaariin.
Käytännössä koko Karijoen taajama-alue on tapahtumia täynnä. Vanhoja traktoreita, puimakoneita ja muita maatalouskoneita alkaa kerääntymään tapahtuma-alueelle jo edeltävällä viikolla, kun vapaaehtoiset talkoolaiset aloittavat valtavan logistisen ponnistuksen siirtämällä alueelle mm. yli 100 kpl hytitöntä traktoria ja kymmeniä muita varhaisia maatalouskoneita ja ajoneuvoja. Näyttelyesineiden lisäksi pääset näkemään työnäytöksiä ja joissain tapauksissa jopa kokeilemaan itse nostalgisia taitoja.
Näyttelyalueelle on vapaa sisäänpääsy!
Kaikki järjestelyt on toteutettu talkoovoimin. Pakolliset kulut rahoitetaan arpojen, toripaikkojen ja oheistuotteiden myyntituloilla, sekä lahjoituksilla.
Pitkämatkalaisten kannattaa varautua viettämään Suupohjan alueella koko viikonloppu. Nimittäin naapurikunnassa Kristiinankaupungissa on samaan aikaan kesämarkkinat, joten nähtävää ja koettavaa on aivan liian paljon yhdelle päivälle.
Molempina päivinä tapahtuma-alueen ravintolateltta palvelee musiikin ja virvokkeiden voimin pikkutunneille asti.